Sim racing

Sim racing (tai digital racing) on kilpa-ajamisen tarkkaa simulointia. Simulaatiossa otetaan huomioon kaikki ajamiseen liittyvät muuttujat, kuten esimerkiksi sään vaikutus ajamiseen, polttoaineen ja renkaiden kuluminen, auton säädöt ja niiden vaikutus auton käyttäytymiseen sekä kolareista aiheutuneet vauriot.

Sim racingissa ajetaan kilpaa pääsääntöisesti ihmisten välillä, jolloin inhimilliset tekijät ja esimerkiksi kilpailuihin valmistautuminen näyttelevät suurta roolia. Kilpailutapahtumat seuraavat kaikissa sim racingin genreissä samaa kaavaa kuin perinteisessä moottoriurheilussa, esimerkiksi rata-ajossa kuljettajat valmistautuvat kilpailuun vapaasti harjoitellen, lähtöruudukko määräytyy aika-ajojen perusteella ja kisamitat vastaavat yleensä samoja mitä moottoriurheilussakin ajetaan.

Ajosimulaattori

Ajosimulaattori koostuu laitteistosta sekä käytettävistä peleistä. Laitevalmistajia nykypäivänä löytyy markkinoilta useita, jotka tarjoavat valmistamiaan tuotteita eri käyttötarkoituksiin aina muutamasta sadasta eurosta tuhansiin euroihin per laite.

Käytettäviä pelejä on lajin luonteen myötä useita. Kaikki pelit ovat hieman erilaisia, vaikkakin osa hyvin samantyylisiä. Esimerkiksi iRacing on rata- ja ovaalikilvanajoon erikoistunut simulaattoripeli minkä erikoisuutena on todella monipuolinen kilpailujärjestelmä, kun taas Dirt Rally 2.0 on ralliin ja rallicrossiin erikoistunut peli tarjoten markkinoiden parhaat grafiikat rallielämyksiä varten. Näille löytyy myös pelipuolella kilpailua mm. rFactor 2:sta sekä Richard Burns Rallystä, jotka tarjoavat rata-ajoa sekä rallia.

Laitteisto

Toimintakykyinen ajosimulaattori koostuu useasta laitteesta, jotka on kiinnitetty ajoalustaan eli rigiin. Kelvollisen ajokokemuksen saamiseksi kuljettaja tarvitsee:

  • Pelialustan, eli tietokoneen tai konsolin millä simulaattoreita ajetaan
  • Näytön, television tai projektorin, jossa pelikuva esitetään
  • Hiiren & näppäimistön (tai ohjaimen konsoleille) pelialustan hallinnoimista varten
  • Kuulokkeet ääntä varten
  • Rigin, johon kaikki laitteisto kiinnitetään
  • Ratin ajotuntumaa varten
  • Polkimet auton hallintaa varten
  • Sekä mahdollisesti myös käsijarrun ja vaihdekepin ralli- ja rallicross simulaatioille.

Jokaiselle laitteelle löytyy useita eri valmistajia omine vahvuuksineen, joten valinnanvaraa löytyy jokaisen simukuljettajan tarpeisiin. Laitteiden hankinnan lisäksi on olennaista tietää, että laitteisto on koottava sekä konfiguroitava kokonaisuudeksi sekä säädettävä pelikohtaisesti.

Vastaamme mielellämme yksityiskohtaisempiin kysymyksiin laitekokonaisuuksiin liittyen, ja jos aihepiiri on sinulle uusi, suosittelemme sinulle liittymään OP Racing palveluun, jossa toimitamme sinulle laitteiston konfiguroituna ja täten ajovalmiina pakettina.

Simulaattorit

Simulaattoripelejä löytyy laaja kirjo eri käyttötarpeisiin sekä kaikille pelialustoille. Markkinoiden suosituimmat simulaattoripelit ovat:

Kilvanajo

Sim racingin core idea on sama kuin moottoriurheilussakin - selvittää kuka on kaikista nopein.

Kilpaileminen voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan samaan tapaan kuten pelaamisessa - yksinpeliin ja moninpeliin. Yksinpelissä kuljettajat ajavat tekoälyä vastaan, kun taas moninpelissä kilvoitellaan ihmisten kesken. Moninpeli on internetin kehityksen myötä kasvanut suosituimmaksi tavaksi kilpailla, sillä se mahdollistaa reaaliaikaisen ja todella tarkan kilvanajon kylki kylkeä vasten. Ja, mikäs sen hauskempaa kuin haastaa tekoälyn sijasta ystäväsi perjantai-iltana pieneen romurallimittelöön?

Sim racingin kasvun myötä moninpelien kilpailutarjonta on laajentunut huomattavasti. Sim racingia pystyy kilpailemaan nykyään kansainvälisistä arvosarjoista lähtien aina harrastetasolle suunnatuissa yhteisösarjoissa sekä pelien omissa, kaikille avoimissa kilpailuissa. Järjestettyjen sarjojen lisäksi kuljettajat pystyvät ajamaan pelien omissa kilpasarjoissa, esimerkiksi iRacingissa kymmenet tuhannet kuljettajat ympäri maailmaa ajavat 24/7 toisiaan vastaan kilpaa iRacigin kilpailujärjestelmässä taaten kätevän tavan nauttia sim racingista.

Kansallisen tason harraste- ja kilpasarjoja järjestäviä yhteisöjä ovat mm.:

  • Finnish Sim Racing Association - Lajin kehityksen tukemiseen perustettu yhdistys, joka järjestää kansallisia arvosarjoja sekä tekee yhteistyötä lajin kattojärjestöjen, yhteisöjen ja yritysten kanssa yhteistyötä
  • Trellet.net - Suomen legendaarisin sim racing yhteisö yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella
  • Finnish Auto Sim racing Team - Playstation pelialustalle & Gran Turismolle keskittyvä yhdistys
  • Finnish Simracing United - FISU järjestää aktiivisesti sim racing sarjoja kaikille harrastajille eri peleillä, mm. iRacing & Assetto Corsa 
  • GT Finland Racers - PC & Playstation alustoille kilpailutoimintaa tarjoava yhteisö
  • KARS - Monipuolinen kilpailunjärjestäjä rikkoen perinteisen kilpailujärjestämisen konsepteja
  • FinRX - Perinteisen moottoriurheilun ja rallicross kilpailujärjestämisen lisäksi FinRX tarjoaa rallicross kilpailuita yhteistyössä FiSRAn kanssa
  • AKK Pohjanmaa - Suomen ensimmäinen AKK:n alainen alue, jolla on aktiivista kilpailutoimintaa sim racingin saralla
  • Leijona Online Racing - F1 peleille erikoistunut sim racing yhteisö
  • Dirty Racing - Viihdyttävää F1 kilpailua kaikentasoisille kuljettajille
  • Porsche Racing Club Finland - PRCF järjestää jäsenilleen aktiivista yhteisötoimintaa myös simulaattoritoimintaan liittyen
  • SLADI Masters - Drifting kilpasarjoihin erikoistunut yhteisö